sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Ajelut 05/09

669km - 41t 0min

lauantai 30. toukokuuta 2009

Tiirismaan kierto

Lämpimässä kelissä tuli kierrettyä Tiirismaan masto. Reitti noin suunnilleen sama kuin Finlandiassa. Tavoite oli, että kaikki mäet ajetaan ylös ja se toteutui. Maksimisyke on viime vuodesta pysynyt 194:ssä.

Traxmeet linkki

torstai 28. toukokuuta 2009

Neljä kierrosta P-H maastocupissa

Neljä kierrosta harrastelua P-H maastocupin ensimmäisessä kilpailussa. Viimeksi osallistuin kilpailuun, Finlandiaan, joskus 90-luvun lopulla. Hiljaa piti aloittaa mutta toisin tietysti kävi. Alussa yritin pysyä nopeampien perässä siinä onnistumatta. Kovaa menivät karkuun ja oli pakko hiljentää ettei aivan aja itseään loppuun heti alussa. Noin kolme varttia meni 13,4 km matkaan myLoggerin mukaan (Traxmeet linkki).

UCI XCO Madrid, video

Miehet


Naiset

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Lenkki 09-05-13


Soisalmensuon pitkoksia Hollolan Iso-Tiilijärven vieressä.




43,9km - 2t 56min

perjantai 8. toukokuuta 2009

torstai 7. toukokuuta 2009

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

NISSAN UCI Mountain Bike World Cup Houffalize XCO

Suora lähetys.

11:45 World Cup Olympic Cross-Country Women
15:30 World Cup Olympic Cross-Country Men



Hieman suurempi kuva: freecaster.tv